31. elokuuta 2014

Linnassa kummittelee

Linnan tyrmään suljetaan aina tuon tuosta onnettomia naissieluja. Osa päätyy päivällispöytään, osa tieteellisiin tutkimuksiin tahikka hupitarkoitukseen kidutusvälineeseen. Vaan olipa muuan nainen joka unohdettiin tyrmään...

Ja tyrmään unohdettu ruumis roikkui kuukausi toisensa jälkeen kahleissa joista oli tullut tämän viimeinen leposija. Kenties hän roikkuikin siellä vuosia...

Annettakoon anteeksi Karmenelle. Linnan rakentaminen sekoittaa ajatukset. On paljon tehtävää, juosta nyt kipeillä jaloilla pitkin hehtaarikellaria.

Karmenella on tapana irroittaa ruokintaluukku päästäkseen kurkkimaan vankien vointia. Hänen epämuodostuneet kätensä eivät aina jaksa uurastaa monimutkaisten lukkojen kanssa.

Karmen käskettiin tarkistamaan rouva Heldenin vointi, sillä linnan kellarissa oli alkanut haisemaan. Karmen ei tosiaan haistanut mitään, onneksi...

Ja kun hän kurkisti sisään, huomasi hän rouvan menehtyneen kahleisiinsa.


 Karmen tuupertui järkytyksestä lattialle. Vaivoin hän sai pidettyä itsensä pystyssä nojaamalla ruokintaluukun aukkoon josta hän hetki sitten kurkisti tyrmän takaseinustalle.


Mielessä pyöri vain kammottava verkkokalvoihin piirtynyt kuva mädäntyneistä jaloista sekä kamppailun jäljiltä seinästä irronneesta laastista.


Karmenen ei auttanut muu kuin mennä ilmoittamaan tästä kreivitär Gödinille. Raskain mielin hänen oli kerrottava, että Adèlen vanki rouva Helden on kuollut. Ja mikä olisikaan sanktio näinä vaikeina aikoina kun linnan rakennuskin on vielä kesken?

Pitkän ajan jälkeen, eräänä yönä kuu paistoi kalpean kuultavaa valoaan katon ja maan rajaan tehdyistä ikkunoista. Linnassa vallitsi unen hiljaisuus.

Pian kellarin aulassa alkoi kuulumaan tuulen kahinaa ja kuiskauksia.

Silmänurkassa vilkkuva hahmo rientää nopeasti tilan poikki.


Onkohan se kauan sitten unohtuneen, rouva Heldenin haamu? Rouvan jäänteitä on alettu kutsumaan Luu-Liisaksi sillä se jätettiin tyrmään muiden vankien pelokkeeksi. "Näin tapahtuu teille, mikäli ette ole yhteistyöhaluisia.". Aivan kuin sillä olisi ollut merkitystä!

 Yhtä nopeasti kuin haamu oli tullut, se poistui luurangon luota...

 ... ja loi vielä pitkän, surullisen katseen maallisiin jäänteisiinsä ennen katoamistaan yön huokaukseen.

 Hetkinen? Haamu jäi tuijottamaan sähkökaappia!
Ja meni sinne sisään! Voi ei, aikookohan haamu tehdä jotain linnan sähköjärjestelmälle?
 Huh, toivottavasti haamu ei kanna kaunaa kuolemastaan!

ps! Kiitos blogiani kommentoinutta Merjaa mainitsemalla Luu-Liisan haamusta! Ilman sinua en olisi saanut inspiraatiota tehdä haamua, nyt tarina sai kunnon polkaisun liikkeelle. Kiitos Merja!

11 kommenttia:

  1. Huhuu! Ihan yliihana tuo kuva, jossa haamu puikahtaa ovesta kaapu heilahtaen!

    VastaaPoista
  2. Voi apua, kaikki on niin aidon näköistä <3 ! Tarinointisi on kiehtovaa ja jännittävää!

    VastaaPoista
  3. Hui kauhistus! Ihastuttavan kummituksen teitkin. Mahdetaanko siellä päin harjoittaa noitavainoa kun naiset tavan takaa päätyvät vankityrmään ja heittävät henkensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja :) Ei suinkaan noitavainoa, mutta kyseenalaisia mieltymyksiä Adèlelta kyllä löytyy... Selvinnee kun päästään hieman eteenpäin tarinassa :P

      Poista
  4. Poikkesin visiitillä ... ja huih! minne jouduinkaan. Vakuuttavia haamuja ja luurankoja :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3