24. tammikuuta 2015

Pyörätuoli uudelle asukkaalle


Linnaan tulee uusi asukas piakkoin ja ennen sitä "jouduin" tekemään hänelle menopelin :)
Saanko esitella tri. Augenin pyörätuoli!


Tämän tekeminen oli minulla mielessä jo viikon ja kävin välillä penkomassa kodin kaapeista löytyviä materiaaleja löytämättä mitään, mikä innostaisi heti tekemään. Ensimmäinen mitä hain oli, että mistä saan tehtyä renkaat. Kauhean tärkeät :) Hiljalleen sitten tuli idea miten toteutan ne ja samalla yritin tutkia pyörätuolien mekanismeja netissä. Koon päättäminen oli vähän hankalaa, mutta löysin nettisivuja joissa oli kerrottu hyvin pyörätuolien kokoja (1:1 koossa, tietysti :). Siitä sitten jakamaan senttejä omaan mittakaavaan sopivaksi. 

Tämä pyörätuoli on tosiaan tehty kierrätysmateriaaleista + ostin sitten kätevää alumiinilankaa josta kerron vähän myöhemmin lisää. Katsellaan ensin millainen pyörätuoli on!

Alla olevien kuvien sävy vaihtelee johtuen siitä, että yritin valaista pimeää linnaa taskulampulla.




Karmen pääsi koetyöntämään jotta näen, onko ruostetta kerännyt pyörätuoli kaavassa. Sanoisin, että on melkoisen siro vehje, mutta ajaa asiansa.

Otin myös kuvia tekemisen vaiheista. 


 Rupesin vääntämään renkaita osin kierrätysmateriaaleista, osin askartelukaupasta ostetusta alumiinilangasta. Valitsin tämän koska se oli tarpeeksi paksua tarkoitukseen ja kevyttä vääntää. Nyt olen ehdoton alumiinilangan fani ja melkein harmittaa se, että en aikaisemmin ole hoksannut tätä kätevää materiaalia. Nyt haluan kaikkia kokoja ja värejä!
 

Sitten tein rungon johon sovitin istuimen sekä selkänojan. Pahoittelen sekavista kuvista koska minulla oli kännykkä lähellä ja sekin oli sitten loppupeleissä aivan pikaliimassa!



Istuin ja selkänoja oli siis tehty keinonahkapaloista jotka liimasin pahviin kiinni. Oli itseasiassa aika hankala tapaus kun liima ei meinannut tarttua :) Alla kuvassa näkee ehkä parhaiten mistä pyörätuolin runko on tehty ja senkin ideoin vasta kun sain materiaalin käsiini: Lasipurkin metallirenkaasta. Siinä oli valmiina jo nuo kahvat ja se oli tarpeeksi jämäkkää että se salli sen ympärille kietoa pehmeämpää alumiinilankaa.


 Ja tuon selkänojan takana on henkselipidike :D

Aika lennokasta ideointia ja tässä sitten kuva valmiina ilman pehmusteita, maalattuna.

Renkaat tavallaan pyörii, mutta en uskalla pyöritellä koska alumiini ei kauheasti tykkää pikaliimasta (liima ei tahdo siis tarttua). Siinä yksi iso takaisku ja toivotaan, että pyörä kestää. Eli runko on tehty lasipurkin metallirenkaasta (joka on lasipurkin kannessa tai rungossa kiinni), henkselin pidikkeestä ja alumiinilangasta. Sitten renkaat on edelleen alumiinilangasta, sen "pinnat" on ihan coctailtikkuja ja lisänä on muuta nappia sekä helmiä. Pyörien välillä on tuollainen pitkä coctail-tikku ja sen kiinnittäminen runkoon aiheutti kirosanojen konsertin :D 

Jaa ja niin, edessä on pieni pyörä myös. Sehän vasta tuskaa tuottikin! Harmittelin etten ostanut myös pienempää alumiinilankaa mutta näillä mentiin mitä on. On niin mahtavaa tehdä taas tälläisiä pikku juttuja -  vaikka hermot meinaa mennä, pakko puskea loppuun asti ja ennen kuin huomaakaan, on tullut tehtyä jotain suurenmoista. Ihanaa <3

Alla kuvassa ilman jalkatukea, lähes valmiina. Pieni hienosäätö pintojen maalauksesta puuttuu (ruoste) sekä jalkatuki täytyy kiinnittää.



Ja tässä valmis vehje, Karmen on näköjään hakemassa tohtoria päiväunilta, hmmmmm...?! ;)


Sanoisin, että karkeanlainen pyörätuoli tästä tuli, mutta sopii niin erityisen hyvin linnan teemaan!



18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen itsekin varsin tyytyväinen lopputulokseen!

      Poista
  2. Vaikka en nyt ole tekemässä pyörätuolia, oli mielenkiintoista lukea ja katsella kuviasi, miten ja mistä materiaalista teit pyörätuolin. Kekseliäästi toteutettu!

    VastaaPoista
  3. Kekseliäs toteutus- kertoo luovuudesta..

    VastaaPoista
  4. Uskomattoman upea ja juuri sopivan karmaiseva vekotin projektiisi! <3 Ihanaa, että olet taas palannut tämän projektin pariin, olen niin pitkään ja hartaasti odotellut uusia päivityksiä tähän blogiin, tämä kun on ihan ehdottomia suosikkejani niin blogina kuin projektina ylipäätään. Itsekin olen vähän tämmöisten synkempien ja särmikkäämpien minimaailmojen ystävä, ällösöpöt nukkekodit eivät ole ollenkaan minun juttuni.
    Maltan tuskin odottaa, että esittelet pyörätuolin käyttäjän meille!

    Sellainen kysymys jäi muuten vielä mieltä vaivaamaan, että mistä teit tuon tuolin jalkatuen? Tuo selkänojan henkselipidike on kerrassaan mahtava oivallus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Kysyit mistä olen tehnyt jalkatuen - tuossa ylempänä on kuva, jossa pyörätuoli on saanut hopeiset maalit pintaan mutta siitä puuttuu pehmusteet. Siinä pyörätuolin vieressä on taivuteltu henkselinpidike :D Siihen tein pienen pehmusteen ja sitten liimasin vain pikaliimalla kiinni paikoilleen istuimen alapintaan.

      Poista
  5. Kaikinpuolin hieno kapistus. Erikoisesti pidän tuosta ruosteesta. Kiitos myös työvaihekuvista, on aina kiinnostavaa nähdä miten on tehty. Koomista kyllä eihän niitä juuri koskaan muista itsekään ottaa kun jotain innoissaan puuhaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Työvaihekuvia on kiva ottaa tosiaan aina kun muistaa. Minullakin meinaa aina työn tohinoissa unohtua ottaa se kämera/kännykkä käteen ja kuvata. Sitten kun muistaa ottaa kuvia, huomaakin että homma on melkeinpä jo tehtynä. Aina jää kauhea aukko työvaiheeseen :D

      Poista
  6. Aivan törkeän hieno pyörätuoli! Olen itse alkamassa työstämään korjaamoaiheista roomboxia ja sinne on suunnitteilla mm. pyörätuoli. Vähän modernimpi versio kylläkin kuin tuo linnassasi oleva, kun nykyaikaan sijoittuu. Hitto vie, tarviikin tutkia nuo kuvasi tarkkaan osolta ruudulta (luen tätä nyt kännykällä) omaa pyörätuolia suunnitellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon! Mukava kuulla, että on muitakin "mekaanikkoja" liikenteessä :) Huomasin nukkekotiharrastajien facebook-ryhmässä, kun kuvan tästä julkaisin, että yllättävän monella oli tarvetta pyörätuolille. Korjaamoroombox kuulostaa tosi hauskalta, en ole varmaan koskaan törmänyt ko. aiheeseen miniatyyreissä. Olisi mukava nähdä miten sellainen valmistuu, saisin itsellenikin vinkkejä mekaanikkojutuista omaan linnaan :)

      Poista
    2. Tarkoitukseni on pitää blogia aiheesta kun pääsen rakennusvaiheeseen. Voin käydä pistämässä tänne sitten linkin. Tässä muuten ihan hauska linkki korjaamoaihetta sivuavaan autotalliroomboxiin (ei ole siis minun): http://koti.aina.net/~3ct/Roombox.htm

      Poista
    3. Voi ei miten hauska tuo autotalli :) Odottelen innolla blogiasi!

      Poista

Kiitos kommentista <3