13. kesäkuuta 2015

Linnassa kummittelee! - Osa 2

Oli yö. Linnan väki nukkui syvää untaan, mutta eräs ei nukkunut. Ei ole nukkunut siitä lähtien, kun tyrmään oli tehty käymälä.

Mutta miksi? Miksi tämä levoton sielu ei saanut rauhaa?

Levottomalla sielulla oli myös nimi. Rouva Helden, Luu-Liisaksi ristitty naisparka jonka jäänteet roikkuivat häpeällisen kauan tyrmän seinällä. Mutta jäänteet eivät roikkuneet enää! Linnan lohduttomien seinien sisällä haahuileva sieluparka on huomannut sen. Eikä vaikuta kovin tyytyväiseltä! Hän tuijotti tyhjiä kahleita ja maassa mätänevää ruumista jota ei tunnistanut omakseen. 


Missä hänen jäänteet ovat?

Linnassa levottomuuksia aiheuttanut Luu-Liisan haamu on kiertänyt etsimässä jäännöksiään, tuloksetta. Kerta toisensa jälkeen öisin hän on palannut tyrmään katsomaan jos ne ilmestyisivät sinne taas, mutta turhaan. Vielä kerran hän tarkisti ja tällä kertaa hän päätti myös löytää ne!

Yön hiljaisuudessa Luu-Liisan haamu matkasi pitkin linnaa ja löysi tiensä keittopiika Margareth Kaihuavan työskentelytiloihin ja ruokavarastoon. Sieltä, köykäisestä puulaatikosta Luu-Liisa löysi luurangon palasina, unohdettuna...


Niin surullisen unohdettuna. Luu-Liisa tuijotti laatikon sisältöä uskomatta näkemäänsä. Hän epäili onko laatikkoon ladotut luunkappaleet todella hänen. Hän huomasi hampaissa tutun loven ja totesi kaihoisin mielin, että jäänteet todella olivat hänen. Mutta kaiho muuttui pian raivoksi... vaaralliseksi raivoksi!

Hänen jäänteet... Häpeällisesti laatikossa! 

Yön hiljaisuus rikkoontui, kun Luu-Liisa katosi yön pimeyteen valtaisan tuulen saattelemana. Siitä lähtien joka yö linnassa on ollut aiempaa vetoisampaa käytävillä, suljetuissa huoneissa ja jopa kellarissa joka olisi viimeinen paikka, missä tuulee. Linnan väki tietää sen, mutta ei välitä... Ainakaan vielä.

Eräänä varhaisena elokuun alkuiltana, vielä kun aurinko teki laskuaan Mont Blancin rinteiden taakse, linnan väki oli lopettelemassa töitään kun kellarikerroksen käytäville nousi outo, hienoinen kuiske ja tuulen kahina. Se tuttu veto alkoi taas! Joka ilta se alkaa. Olkiaan kohautellen linnan väki jatkoi töiden lopettelua kunnes yllättäen valot alkoivat vilkkumaan, lamput heiluivat ja tärisivät!

Lopulta valot pimenivät.


 Työläiset ihmeissään pimeyden yllättäminä säikähtivät. Valot! Mitä nyt!? Margareth...



... sekä tri. Augen hämmästelivät liikkuvia lamppuja ja valojen sammumista.

Nopeasti linnaan laskeutui rauha ja valot syttyivät jälleen. Tämä omituinen ilmiö kaihersi linnan väen selkäpiitä, eikä suotta.

Tapahtumien johdosta Adèle herätettiin kiireesti hänen iltapäiväuniltaan. Ensin toki pohdittiin uskaltaako Adèlea häiritä, sillä hän toipui vielä raskaasta kauneusleikkauksestaan. Mutta on sovittu, että kaikista linnassa tapahtuvista erikoisista tilanteista täytyy kertoa hänelle, heti ja ensisijaisesti. Hän on se, joka päättää toimenpiteistä. Ei olisi sopivaa, että vieraita tulisi linnaan ja Adèle ei olisi valmistautunut kohtaamaan heitä peitetarinoillaan sekä kasvonaamiollaan!

Hiukset vielä kampaamatta ja unisilla silmillään Adèle kierteli linnan käytävillä tunnustellen linnan ilmatilaa. Vai että tuulee? Lamput tärisee? Hän ei löytänyt mitään, mikä selittäisi kerrotut sähköilmiöt linnassa ja kaikki oli ihan normaalisti. Niinpä hän meni haukotellen kahvihuoneeseen katselemaan uusien ikkunaruutujen läpi avautuvaa näkymää alas laaksoon jonka pohjalla sijaitsee Valmont-niminen kylä. Kylä on pieni mutta melko varakas lukuunottamatta sen itä-laidalle ilmestynyttä "ghettoa" jossa on ryöväreitä ja huoria vaikka koko Ranskalle jakaa. Adèle irvisteli ajatuksiensa juoksulle. Likaisia ihmisiä. heidät pitäisi pyyhkiä elämänkirjoista kokonaan. Sitten hän huomasi vuoren varjossa sijaitsevan kylän keskeltä nousevan ihmislihan katkuista savua.


"Roviot." Adèle kuiskasi itsekseen ja hänen huulille levisi ilkeä, vahingoniloinen virnistys. Noitia, viheliäisiä nuoria kauniita naisia poltettiin siellä. Kenties muutama huorakin! Hänen mielestään se oli ihan oikein, että lain rautainen koura piti otteessaan ja pyyhkäisisi kaikki pohjasakat pois kaduilta.



Yllättäen outo tuulenpuuska takertui Adèlen hameenhelmuksiin...


... ja se takertui oikein kunnolla! Vanhasta tottumuksesta Adèle pyrki peittämään hänen kuollettavan kauniita jalkojaan. Eihän täällä ole edes ketään, keneltä peittää ne. Niin Adèle ainakin luuli.

Ihmeellistä, että tuuli ei ottanut laantuakseen. Se oikein pyöritteli Adèlea pienessä kahvihuoneessa!


Adèle tuki itsensä tarttumalla ikkunanpielukseen samalla kun tuuli riepotteli hänen kalliita vaatteitaan ja kampaamattomia hiuksiaan. Ja yhtä nopeasti kuin tuuli yltyi, se lakkasi oudon huokauksen saattelemana.

Adèle loi pitkän silmäyksen vasta asennettuihin ikkunoihin ja kirosi, että ne oli asennettu niin huonosti, että veto pääsi läpi!



"Hmm, täytyy lähteä kertomaan vetävistä ikkunoista rakennusmestarille. Tälläinen peli ei vain vetele!" Tuumasi Adèle.

Hän kääntyi kannoiltaan uuden, yltyvän tuulenkuiskeen saattelemana. Hän suuntasi kohti aulaa kertoakseen myös tri. Augenille, että sähkökatkokset sekä veto johtuivat todennäköisimmin surkeasti asennetuista ikkunoista. Myrskyksi yltynyt ja vihainen tuuli melkeinpä saattoi Adèlen ulos kahvihuoneesta!

Mutta olisipa vain Adèle vielä kerran kääntynyt... ja hän olisi sitten tiennyt...

 

...mistä sähkökatkokset todella johtuivat!


9 kommenttia:

  1. Hui! Jännityksellä jään odottaman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin tervetuloa seuraamaan :)

      Poista
  2. Aika jäätävä tuo lattialla makaava ruumis! Mistä ihmeestä keksit nämä kaikki juttusi? Olen blogistasi ymmärtänyt että äitisikin harrastaa mineilyä - onko hänellä yhtä lennokkaat aiheet? Yhtä kaikki, tämä on kyllä ihan uskomattoman viihdyttävä blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vain Seuraaja. No, se mistä nämä kauhistukset tulee niin ihan omasta mielikuvituksesta :) Itse tykkään tosi paljon kaikesta vähän oudosta ja vähän "sairaastakin" niin tämä olisi sellainen täydellinen väylä purkaa mielikuvitustaan. Onhan mulla toki vaikutteina musiikki ja eri artistit ja ehkä pari lempileffaakin. Mä vaan tykkään :) Äitini harrastaa myös mineilyä eli olet ymmärtäny ihan oikein. Hänellä on omia projekteja ja noita-aihetta löytyy, ehkä hän taipuu enemmän sinne voodoo-maailmaan mutta minä tykkään hullusta tieteilijä-maailmasta :D Äidilläni on myös blogi mineilystään ja sen osoite on http://soilenminit.blogspot.fi/.

      Poista
  3. Minäkin olen niin tykästynyt tähän blogiin, innolla odotan aina uutta päivitystä😊.
    Ps. Onko Adele sama kuin ennenkin, näyttää kasvoista jotenkin erilaiselta, vai kuvittelenko vain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sarjuska! Kiitos kovasti kehuista ja mukava kuulla, että sinäkin olet tykästynyt tähän hulluun minimaailmaan :P Adèle on tosiaan sama henkilö, mutta tein hänestä päivitetyn version koska alkuperäinen Adèle ei miellyttänyt silmääni. Hän on käytännössä käynyt kauneusleikkauksessa ;) Ideana on ollut alunperinkin tehda Adèlesta riisuttava nukke silleen, että riisuttuna kestäisi myös kuvaamista. Nyt olen todella tyytyväinen, kunhan tarina etenee ja saan tehtyä vaatteita hänelle niin hänestä tulee enemmän kuvia blogiin. Hän on ensimmäinen nivelnukkeni, eli hänelle on tehty fimosta käsivarret, vatsat ja kaikki :)

      Poista

Kiitos kommentista <3