27. heinäkuuta 2014

Valmiit kiviportaat

Helteet jatkuu ja olen romuttanut oikean käteni sen verran pahasti, että joudun pitäytymään kaikenlaisesta askartelusta parantumisen ajaksi. Kyseessä ei ole kovinkaan vaarallinen juttu, kenties joku tulehdus ranteessa ja tenniskyynärpää vaivaa, joten oikeilla lääkkeillä ja levolla se menee ohitse. Harmittaa kyllä tosi paljon, nyt kun siunaantui aikaa sairaslomalla en voikaan tehdä mitään - hinku on tosi kova!

Mielessäni on hirveästi kaikkea mitä tahtoisin tehdä, mitä tulen tekemään ja miten suunnitelmat toteutettaisiin. Nyt kun vuorossa olisi ollut kellarikerroksen väliseinien laittelua ja lattian tekemistä, ne vaatii leikkaamista ja muovaamista mihin en tällä kädellä pysty. Joten kulutan aikaani esittelemällä valmiit kiviportaat joista kirjoitin jo aikaisemmin (klik!). Koska olen niin rakastunut styroxiin, jatkan styroxin käyttöä varmasti hamaan loppuun saakka :)

Eli kiviportaat oli muotoiltu ja ne saivat saumauslaastista pinnoitteet. Olin sivellyt kolmesti melko ohuet kerrokset jotta muoto säilyisi ja tasoittaisin vinot leikkaukset tai reiät.

Kun laasti oli kuivunut, kevyt styrox-rakennelma muuttui kivimäiseksi palikaksi. Hioin hienolla hiekkapaperilla pintaa hieman tasaisemmaksi. En siis liikaa jotta elävä pinta ei kärsisi :) Samalla viimeistelin hiekkapaperin avulla muodon joka suunnasta tasaiseksi ja suoraksi. Se oli melko sotkuista puuhaa, hioutuva laasti muuttui mustaksi pölyksi, hehe.

Sitten tummanharmaalla maalilla pohjaväri ja lopulta sekoitin kaksi eri sävyä vaaleampaa harmaata. Niistä tummemmalla kuivasiveltimellä maalasin pinnat esiin ja vaaleimmalla tein vielä varovaisemman pintojen esiinmaalauksen sivelemällä sitä erittäin varovasti portaisiin. Olen ristiriitaisesti tyytyväinen lopputulokseen - ehkä olisi pitänyt hioa vielä enemmän pintaa? Siinä on iso kuviointia ja tässä ympäristössä missä se on nyt, se näyttää vähän turhan ronskilta. Ehkä kun ympärille tulee kivistä pintaa, se näyttää paremmalta. Ja kun saan rautakaiteet kiinnitettyä kaiteen kivipohjaan, se näyttäisi vielä paremmalta. Vai mitä olet mieltä?






Tykkään näistä, mutta kelpaako nukketaloon 1:12? Apua! Kriisin paikka jälleen kerran :)

2 kommenttia:

  1. Turha panikoida, nämä ovat mahtavan hienot portaat! Se on "hiinä ja hiinä" et oisko voinut hioo inansa enemmän, mut kyllä ne on varmasti täydelliset sitten, kun tulee muuta ympärille. Olet taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan niin, että ainakin "livenä" katsottuna nämä on hienot ja huomasinkin tosiaan vasta valokuvista (onkohan valotus syynä?) että ronskia jälkeä on tullut saatua aikaiseksi. Sulatellaan näitä vielä tovi, kerros johon nämä tulee on vasta tulevaisuudessa projektin alla. Ja kiitos kommentistasi :)

      Poista

Kiitos kommentista <3