21. heinäkuuta 2014

Seinien laittamista 2

Toinen päivä seinien kanssa meni rattoisasti ja nyt maanantain koittaessa huomaan "vahingot" mitä on saatu aikaiseksi. Polvi auki, kädet hellänä, mieli sekaisin... Eli perus askartelijan syndrooma :)

Sain hieman vähemmän aikaiseksi kuin olisin odottanut johtuen siitä, että minulta loppui naulat kesken kaiken. Varmasti olisin ehtinyt tehdä kaikki muuten! Mutta sain tehtyä vihdoin sivuhuoneet joita jännitin todella paljon, tosin vasemmalla puolella olevat on vain paikallaan ilman nauloja ja liimaa. En haluaisi kiirehtiä, mutta luonne on vähän "kaikkihetimullenyt" joten.... Vielä puuttuisi seinän palanen sieltä ja pääsisin vihdoin tekemään lattioita sekä väliseiniä. Mutta kerros kerrallaan. Hyvä tilaisuus opetella kärsivällisyyttä. Ja sen lisäksi tahtoisin saada asunnon rakennustyömaata muistuttavasta kolosta kodin näköisen taas.

Vaikka väsyttää, en voisi olla tyytyväisempi aikaansaannokseen. On se huikean iso ja painava. En pian jaksa kantaa sitä minnekään! Joten täytynee alkaa miettimään sen lopullista sijoitusta ennen kuin jatkan lattian tekemistä.

Nyt alkaa olemaan vuorossa väliseinien ja lattioiden sahaamisen lisäksi pienenä iltapuuhana (päivän hiljaisimpina hetkinä ettei naapurit kiukustu) kellarin kiviseinän tekemistä. Tässä vähän esimakua tulevasta sessiosta!


Loppuun vielä pari kuvaa. Pahoittelen kuvien huonoa laatua sillä en mitenkään malta virittää järjestelmäkameraa pölyn keskelle työtä keskeyttämään, siinä ehtii kadottaa punaisen langan. Kun isoimmat on tehty niin pienille yksityiskohdille varaan kuvaamiseenkin enemmän aikaa :)

 Tietokone toimi hyvänä apuna :P

 Ja siinä se on. Ruokapöydän kokoisena ja hieman vielä epämääräisenä. Yllättävän kestävää materiaalia tuo laminaatti on ja helppo työstää. Sopii kaltaiselleni kierrättäjälle ja olohuone-puuhastelijalle :)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tulee, sitten aikanaan. Tämän kanssa ei ainakaan lopu ideat kesken, se on taattu kun kokoa riittää :>

      Poista
  2. Tämä on kyllä mielenkiintoinen projekti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pakko itsekin sanoa että on mielenkiintoinen tehdä kun en osaa yhtään hahmottaa millainen tästä lopulta tulee :D On ihana tehdä tätä!

      Poista

Kiitos kommentista <3