11. kesäkuuta 2015

Aulakerroksen viimeistelyä - Söpöt ikkunalasit ja seinäpinnat

Työt ja arki. Ne haittaa niin paljon harrastustoimintaa! Mutta ne vähäisetkin ajat mitä on käytettävissä käytetään hyödyksi ja vapaapäivinä tehdään vähän isompaa. Sain valmiiksi aulakerroksen vasemmassa reunassa olevaan kahvihuoneeseen maailman suloisimmat ikkunaruudut. Kiitos todella paljon Elämää koossa 1:12-blogin pitäjälle Susannalle vinkistä tiffany-ikkunoiden tekoon. Sovelsin ohjetta niin, että en dipannut lankaa lakkaan vaan kankaankovetusaineeseen Powertexiin. Powertexia käytin aiemmin mm. Adèlen tekoon. Ikkunoiden teko tapahtui ensin kokeilumielessä, mutta lopputulos oli niin sievä, että pakko oli sitten käyttää sitä kaikkiin neljään ikkunaan :)


Ikkunan pielet ovat punaiseksi maalattua puuta, mikäli se näkyy kuvassa. Ideana on ollut upottaa ikkunanpielet kiviseinään ja mielestäni onnistuin siinä hyvin. Ne sointuu yhteen aulakerroksen väriteeman kanssa, kuten hissi ja rautainen keittotilan ovi. Olen huomannut, että yksi hankalimmista päätöksistä rakentelun ohella on päättää värit, millä maalata. Täällä se ei käytännössä ole niinkään ongelma koska kaikki on mustaa, mutta aina välillä!


Hämähäkkinaiselle hämähäkki-ikkunat :) Olen iloinen näistä. Nyt jälkikäteen valokuvista huomaan, että pari lankaa on mennyt väärään asentoon, mutta jaa. Sitten ne on!

Ja ai että. Kyllä herkistyn katsellessani näitä kuvia joissa silmä lepää. Olen ihan tajuttoman ylpeä siitä mitä olen saanut aikaiseksi! Kärsivällisyys on ehdottomasti tärkein työkaluni ja se ei ihan aina ole kovimmassa iskussaan, mutta toimii.

Lisää kuvia! Aulakerroksen seinät


Näiden kuvien myötä totean, että aulakerros on valmis :) Laitatan kattoa parhaillaan, tai ainakin odotan kunnes seuraava vapaapäivä tulee ensi viikolla ja jatkan mihin jäin. Aloitin ensin kahvihuoneen katolla joten nyt on esittelyssä koko kahvihuone.

Katossa on kultaiset koristelut, ne on jostain kakkupaperista leikatut ja vielä on mietinnässä, jätänkö ne siihen koska siihen tulee kattolamppu. Ne on vähän ronskin oloiset :D Vielä en ole liimannut kattopalaa kiinni, sitä pitää vielä vähän miettiä!


Tämän huoneen seinät saivat kellarin tapaan synkkääkin synkempää rappausta päälle jotta tulisi vaikutelma, että kiviseinää on täälläkin alla. Seinät on ensin pällystetty styroxin tapaisella levyllä ja sitten saumauslaastilla vedetty päälle ja oikein karkeasti vieläpä. Olisi saanut olla vielä enemmän valuja, mutta meni jo! 

Ovikaari oli haasteellinen rapata, styroxilevyjen kanssa muotoilu on ihan naurettavan helppoa mutta laasti pysyy huonosti ylhäällä ;) Eli rappasin senkin. Alunperin suunnittelin, että olisin tehnyt rautaportin tähän oveen ja se portti sitten sulkeutuisi ylhäältä aivan yllättäen. Pahaa aavistamaton vierailija jäisi ansaan, buahahahhaa! Mutta toteutus olisi vaatinut vähän säätämistä eli annan sen olla ja pidän tämän kerroksen vallan viattomana alueena linnassa... Keittotilaa lukuunottamatta ;)


Kuten kaikki huomasikin, hissi valmistui ja hissin myötä tosiaan koko aulatilakin. Kuvassa alla on sisäänkäynti kahvihuoneeseen. Tämä huone on ns. odotustila vieraille jos esim. odotellaan arvon kreivitärtä tulevan alakertaan tms. Pelkään pahoin, että rapatut seinät kaipaa vielä yhden kerroksen rappausta, saumat näkyy liikaa...? Hmm! Ehkä ensi viikolla laitatan.


Tänne aulaan on myös haettu kiviseinäjäljitelmää ja siihen olisi upotettu sitten nuo huikean hienot seinäpaneelit. Kiviseinä on tarkoituksella vain maalattua kiveä, sillä olemmehan linnassa ja kauniit kivien muodot toivotaan näkyvän. Tykkään tästä kontrastista, ensin on juroa kiviseinää ja sen seassa jotain kaunista ja koristeellista.



Nuo paneelit on kylmästi vanhojen kirjojen kansia jotka liimasin suoraan kiinni! Helppoa :D Onneksi kierrätyskeskuksissa alkaa olemaan irtonaisia kansia ja kauniitakin sellaisia. Olen tyytyväinen, että onnistuin lattian ja seinien saumoissa hyvin enkä tarvitse listoja laittaa. 

Yllä kuvassa on se surullisen kuuluisa rautaovi keittotilaan jossa Margareth lymyää ja sinne ruokavarastoon on tullut pientä kivaa ohi suunnitelmien. Katsellaan niitä sitten, kun saan valmista aikaiseksi. Tähän asti en voi muuta sanoa, kuin että tyytyväinen olen!


2 kommenttia:

Kiitos kommentista <3